lauantai 15. elokuuta 2009
Uusi alku
Nyt on tovi taas vierähtänyt ensimmäisestä ja viimeisimmästä kirjoituksesta. Kesä tuli ja melkein jo menikin. Kesäkuntoon ei siis ihan ehditty tänä vuonna, mutta ensi vuonna, toivottavasti.
Olen päättänyt nyt vihdoin ja viimein tehdä omalle ylipainolleni jotakin. 25-vuotta täyttäessäni haluan olla elämäni kunnossa. Eli siis vielä on reilut 8kk aikaa. Lähtöpainoni on 66kg, jossa paino on jumittanut pitkän aikaa, liian pitkän aikaa. Ihannepaino olisi 54 kg, luku, jonka puntari on viimeksi näyttänyt lukioaikoina. Uskon, että 12 kg painonpudotus ei ole ylitsepääsemättömän vaikeaa, mutta helppoa se ei varmasti ole. Tällä kertaa periksi ei anneta. :)

torstai 2. huhtikuuta 2009
Hei! :)
Ajattelin nyt itsekkin liittyä bloggaajien joukkoon, kun aikani olen muiden kirjoituksia lukenut. Joten katsotaan, mitä tästä tulee... :)
Oman blogin voimalla olisi tarkoitus pudottaa hieman ylimääräisiä kiloja, eli siis tehdä se oma unelmien vartalo, ja olen huomannut muiden saavan tukea painonpudotukseen tämän kautta, kun julkisesti kertoo edistymisistä ja ehkä myös takapakeista. Itseä on siis nyt viimeistään pakko ottaa niskasta kiinni. Ja koskaanhan ei ole liian myöhäistä tavoitella kesäkuntoa. :)
Lähtöpainoa ja muita vastaavia tietoja kerron huomenna lisää, nyt suuntaan viettämään torstai-iltaa saunan lauteille rentoutuen. Viettäkää hauska ilta!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)